Teollistuvassa modernissa yhteiskunnassa joutilaisuus ja ajan tuhlaaminen on aina ollut epäilyttävää, mutta sotienjälkeisessä Suomessa se oli erityisen epäilyttävää. Töitä oli tehtävä paitsi hengissä selviämiseksi ja sotakorvausten maksamiseksi myös osoittaakseen olevansa kunnollinen työihminen.
Jo tuolloin korostuivat nykyajan ilmiöinä pidetyt suoritusten ja elintoimintojen mittaaminen sekä kansalaisen elämän normittaminen, arviointi ja optimointi. Ihannetyöläinen oli tasapainoinen ihmiskone, jonka toiminnoissa ei ollut mitään liikaa tai liian vähän, joka jaksoi toimia tehokkaasti koko työajan ja joka vietti vapaa-aikansa kehittävissä harrastuksissa nollaamassa työviikon rasitukset.
Mona Mannevuon uutuuskirja Ihmiskone töissä avaa näkökulman suomalaisen tehokkuusajattelun historiaan. Se tarkastelee työpsykologisia ja työnjohdollisia oppeja, joilla kansalaisia valistettiin ja muovattiin sivistyneen yhteiskunnan tavoille: työpsykologia oli voimajärjestelmiä tutkiva luonnontiede, työlääketiede koneoppia ja työn rationalisointi luonneoppia. Lorvimista, uupumusta ja liiallista tunteellisuutta hoidettiin paitsi ankaralla kurilla myös terapeuttisella otteella. Työelämän läpäisi ajatus siitä, että ihmiskone on muovattava ja plastinen: sitä voi aina parantaa ja optimoida.
Teos houkuttelee pohtimaan, miten sotienjälkeinen niukkuus- ja tehokkuusajattelu on vaikuttanut siihen, että tarvitsemme ohjeita paitsi työntekoon, asumiseen ja kuluttamiseen myös elämiseen, ajattelemiseen ja tuntemiseen.
”[Tahko] Pihkalan vinkit terveelliseen elämäntapaan ovat oman aikansa valistuksellista elämäntaitokirjallisuutta mutta myös ikkuna tehokkuusajattelun historiaan. – – Tasapainoinen, toimiva, siisti ja hyvin hallittu ruumis edusti järjestystä. Sen sijaan vaivainen ja sotkuinen ruumisrämä edusti järjestyksen vastakohtaa, uhkaavaa epäjärjestystä.”
”Sotienjälkeisessä Suomessa uupuneen ihmiskoneen ajateltiin olevan viallinen ja rikkinäinen, joten se piti tavalla tai toisella korjata. Väsymystä ei pidetty normaalina, mutta uupumus ja alakuloisuus saivat osakseen jonkin verran myötämielisempää kohtelua kuin tehostamisoppien muut viholliset, työn vieroksuminen ja laiskottelu.”
”Ajatus ihmisestä koneena ei ole täysin vieras nykykulttuurissa, joskin yksilökeskeisessä työkulttuurissa mitataan, arvioidaan ja ihannoidaan keskiarvojen sijaan huippusuorituksia. Trendinä on itsen johtaminen, joten suorituksia mitataan yhä useammin itse – johdettavana oleminen on vanhanaikaista.”
”Nykyinen ’uusi’ työttömien aktivointipolitiikka asettuukin ’vanhan’ teknokraattisen sosiaalisen insinööritaidon jatkumoksi. Julkisessa keskustelussa suomalainen työkansalainen on yhä arvaamaton ja vaikeasti tulkittava hahmo, jonka ajatellaan tarvitsevan jatkuvaa huolenpitoa, valvontaa ja patistelua: ilman neuvoja tai ohjeistusta kansalainen ei ryhdy mihinkään tuottavaan toimeen vaan vajoaa välinpitämättömään ja passiiviseen tilaan.”
Mona Mannevuo
Ihmiskone töissä
Sotienjälkeinen Suomi tehokkuutta tavoittelemassa
ISBN 978-952-345-086-8
Gaudeamus 2020
Kirjoittaja
Mona Mannevuo, FT, on kulttuurintutkija Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineessa. Hän on keskittynyt tutkimuksissaan tieteen, tiedon ja tunteiden historiaan, tehokkuusoppeihin sekä kansalaisen ja valtion jännitteiseen suhteeseen.
