Demokratian kriisistä on puhuttu yhtä pitkään kuin demokratia on ollut olemassa. Milloin epäillään kansan enemmistön kykyä erottaa faktat valheista. Milloin huolestutaan siitä, että päättäjät vieraantuvat kansalaisten arjesta oman kapulakielensä ja sisäpiirinsä norsunluutorniin. Viime aikoina on käytetty monta painavaa puheenvuoroa siitä, että poliittinen paine tuottaa hätiköidysti valmisteluna sutta. Ja lähes samaan hengenvetoon on tuskailtu, että huolellinen päätöksenteko kestää liian kauan. Päätöksiä pitäisi voida tehdä ilman ”kaiken maailman vaikutustenarviointeja ja perustuslakijuristeja”.
Sydänliiton tavoitteiden näkökulmasta uudistukset, kuten 70-luvun kansaterveyslaki tai vuosituhannen vaihteen useat tupakkalakien kiristykset tai vuoden 2015 liikuntalaki, ovat kaikki syntyneet laajapohjaisesti ja huolella valmistellen. Sydänliiton tämän hetken tärkeimmät esitykset sydänhoidon parantamiseksi ja terveyden edistämiseksi ovat monelta osin sidoksissa sote- ja sotu-uudistuksiin, joiden valmistelussa ei vielä ole löydetty ehkä parasta tapaa yhdistää ilmeinen tarve muutoksille ja huolellinen valmistelu.
Aika monet maltilliset keskustelijat ja asiantuntijat puoluekantaan katsomatta ovat tulleet tulokseen, että molemmat uudistukset ovat niin suuria ja vaikeita mutta välttämättömiä, että viimeinkin olisi aika pilkkoa muutokset palasiksi, järjestää ne tärkeysjärjestykseen ja alkaa valmistella niitä mahdollisimmat pitkäjänteisesti eli laajapohjaisesti. Tämä vaatii keskinäisen syyttelyn ja lyhytnäköisen poliittisen nokittelun lopettamista. Hallituspuolueiden on maltettava hakea kompromisseja ja oppositiopuolueiden on oltava vilpittömästi mukana etsimässä ratkaisuja. Uudistus, jossa moni yrittää selkävoittoa ja yhtä moni keskittyy vain ”vastustajien” mallin alas ampumiseen, ei pitkälle kanna. Sitä on nähty nyt jo liian monta vaalikautta ja kaikki puolueet ovat olleet jossain vaiheessa molemmissa kuvaamissani rooleissa. Tiedän, koska olen taannoin ollut itse tekemässä näitä virheitä.
Tasapainon hakeminen omien tavoitteiden ja kompromissien välillä ei sekään ole demokratian historiassa uutta. On aikoja ja asioita, joissa tarvitaan ennen kaikkea lujaa tahtoa tehdä kaikkensa oikeana pitämänsä asian puolesta, mutta on myös aikoja, jolloin tarvitaan ennen kaikkea taitoa kuunnella ja tehdä yhteistyötä.
Hyvä yhteistyö onnistuu parhaiten silloin, kun asioita on valmisteltu huolella. Ei loputtomiin, mutta huolella. Aika näyttää olevan tähän kypsä. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta, jonka ”riitaisuudesta” olemme lukeneet otsikoita toisensa perään, päätti helmikuussa yksimielisesti, että kansalaisaloite, jossa vaaditaan vammaisten ja muidenkin pitkäaikaisia asumispalveluita tarvitsevien inhimillistä ja perustuslain turvaamaa kohtelua, on oikealla asialla. Valiokunta kirjoittaa muun muassa, että vammaisten henkilöiden ja heidän omaistensa näkökulmasta nykytilanne on kestämätön. Yksimielisesti valiokunta esittää, että valtioneuvosto nimittää asiantuntijaryhmän, jossa ovat mukana aloitteen tekijöiden ja vammaisjärjestöjen edustajat, arvioimaan ja valmistelemaan viipymättä tarvittavat säädösmuutokset, joiden avulla turvataan vammaisten henkilöiden osallisuus ja oikeussuojakeinot heitä koskevassa päätöksenteossa. Lisäksi asiantuntijaryhmän tulee selvittää hankintalain muutostarpeet sosiaali- ja terveyspalvelujen, mukaan lukien Kansaneläkelaitoksen järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen, hankintojen kehittämiseksi. Tarvittavat säädösmuutokset on annettava eduskunnalle syysistuntokaudella 2019.
Jonkun mielestä asiantuntijaryhmän nimittäminen ei ole mikään teko, saati juhlimisen arvoinen voitto. Olen eri mieltä. Ei myytävänä -kansalaisaloitteen tekijöitä ja tukijoita (eimyytävänä.fi) on syytä onnitella. Kunnianhimoisesti aikataulutettu valmistelutyö ja puolueiden yksimielinen tuki enteilee muutosta enemmän kuin sata yksittäistä palopuhetta.
Tiedän, että harva meistä juo juhlakahveja, kun jotain uudistusta varten nimitetään laajapohjainen valmistelutyöryhmä. Silläkin uhalla, syytä olisi, usein!
Suomen Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax
